Typerä tyttö

Mä kävelen kotiin päin, ja askel tuntuu pitkästä aikaa keveältä. On taas viikonloppu, se aika, jolloin mä vapaudun mun kahleista, mun mielensisäisestä vankilasta hetkeksi, saan heittää henkisen krapulan narikkaan ja unohtaa sen, kunnes maanantai taas koittaa.

Mä kuulen jo sen sihahduksen mun korvissa, mä tunnen jo etukäteen, kuinka mun silmät muuttuvat laiskaksi ja aivot pehmenevät. Mä tunnen, kuinka kaikki on taas ahh niin saatanan ihanaa ja ahh niin saatanan parasta, ja ahh tänään mä taas rakastan kaikkia ja kaikkea, jopa sitä, ja sua vielä enemmän.
Mun ääni on puhelimessa hunajaa, ja mun silmät tuikkii kaulakorun karaattien kanssa kilpaa. Tänään mä en näe sua, vaikka niin paljon tekisikin mieli. Vai tekisikö edes? Mua rupeaa kylmäämään taas.
Mitä mä itse asiassa haluan?

Typerä kysymys. Typerä tyttö.
Mä haluan vaaleat suortuvat ja pyöreät posket, sen hymyn, sen riemun, sen räväkän naurun. Mä haluan viedä kaiken siltä, heittää sen sisällön pois, ottaa siltä kuoren. Olla se.
Vaikken mä sitä kuitenkaan myönnä, ei, mun itsetunnon rippeet ja olevinaan niin piinkova kuori ei anna mun myöntää sitä kenellekään. Oikeastihan kaikki rakastavat tummaverikköjä.

Mä tiedän vain sen, että mä haluan sut. Mä haluan sut parantamaan mut. Suutelemaan mun arpeutuneita käsivarsia, näkemään mut.

 Yöt sun kanssa, kun tunnen henkäisyt mun kaulalle, tunnen huulet alavatsalla, hellän kosketuksen reidellä, kihelmöinnin ja pupillien laajenemiset. Vain yöt sun kanssa pystyvät antamaan mulle sen saman eufoorisen olon, sen itseensä rakastumisen tunteen yhä uudelleen, sen saman kuin kuningas alkoholi.

Ja samalla kun sotken mun kasvoni mustalla, mä tiedän että mulla on ongelma. Että sä olet mun ongelma, että mä olen läheisriippuvainen, että mulla on alholiongelma ja sata muuta häiriötä. Mutta mä myös ajattelen, että en ole ainoa. Että tää yhteiskunta on sairas, mätä, paska. Mä ajattelen, että mä en voi pelastaa kaikkia täällä.

Ja mä paiskaan oven kiinni, ja miljoona tarralappua tietokoneen päällä jää huutamaan mun perään tekemättömistä tehtävistä ja laskemattomista laskuista.
Mä kuulen, kun ne kuiskailee että se tyttö on hukassa, että se tyttö ei pärjää, että se tyttö tarvitsee apua.
Ja mä nauran paskaisesti päälle ja annan ensimmäisen hyvänolontunteen hulmahtaa läpi mun kehon.