Se, joka on pilvenreunalla

Kuuma, hieltä haiseva huone, tyhjentynyt lompakko ja eilisen illan tyhjät katseet saivat mut jälleen tekemään sen saman tyhjän lupauksen, jonka mä olen tehnyt jo liian monta kertaa ennenkin. Ei enää, ei ikinä enää. Mä tiedän, että viikon aikana ”ei ikinä enää” kerkeää muuttumaan ”ehkä joskus sitten”, ”joissain isoissa juhlissa”,  ”ehkä parin viikon päästä” kautta ”ensi viikonloppuna”.

Et säkään oikein uskonut mua, vaikka mä ratikan kolistellessa eteenpäin koitin sitä kovasti vakuutella. Mä koitin selittää sulle, luoda taas uusia haavekuvia ympärille, koitin tehdä niistä sulle todellisia, koitin valaa itseeni uskoa sun kautta. Mä kerroin sulle taas että musta tulee psykologi, juristi, kirjailija ja kaiken lisäksi mä vielä pelastan maailmankin kaikelta pahalta. Sä naurahdit ja luulit että mä pilailin. Mä näytin kieltä ja keskisormea.

Tänään, kun pahin päänsärky ja huono omatunto oli väistynyt, mä istuin ja mietin sitä, joka on jo pilvenreunalla. Mä olin tehnyt sille sanattoman lupauksen, jonka vielä silloin luulin pitäväni, että musta ei tule tälläistä. Ja mua rupesi itkettämään. Siinä keittiössä, tupakan savun tuprutellessa hennosti ylöspäin ja lopulta pakenevan ikkunasta ulos kauniina, sinertävinä kiehkuroina vieden viestiä sulle siitä, että mä olen muuttunut, ja että mä en ole sitä, mitä sä halusit musta tulevan. Ja siinä keittiösssä mä tunnen, että mä olen pettänyt sut. Siinä keittiössä mä tunnen ensimmäistä kertaa pitkästä aikaan ikävää.

Tavallaan mä toivon, ettei ole olemassa minkäänlaista pilvenreunaa. Mua pelottaa ajatus siitä, että sä näet tän kaiken. Koska jos se on totta, jos sä oikeasti näet tän kaiken niin  mä tiedän että joka kerta kun sataa, se olet sä joka itkee. Ja mä tiedän, että joka kerta kun mä kaadun, kun mä mitätöin mun lupauksen, kun mä unohdan jälleen kerran mitä tarkoittaa ”ei enää ikinä”, sä huudat tuskaasi.

Ja hetken ajan siinä keittiössä mä olin taas se sun pieni tyttö. Hetken ajan mä ajattelin, että kaikki tää on ällöttävää ja väärin. Kuitenkin samaan aikaan mä ojentauduin tupakka-askia kohti ja huusin vittuasaatanaa kun en löytänyt tulta.

Sä tuot mieleen sen, joka on pilvenreunalla, ja sun syliin on yhtä turvallista kaatua kuin sen.